Arki on lähtenyt niin sanotusti käyntiin tai no miten sen nyt tahtoo mieltää. Arki siis tarkoittaa sitä että päivästä selvitään ilman paniikkia ja itkukohtauksia... siis minulla ;). Vaipanvaihto alkaa olla itsestään selvää ja syöminen sujuu. Minähän en ollut tätä ennen koskaan elämässäni vaihtanut ainuttakaan vaippaa... Yö-unet on luksus josta saamme nauttia vaihtelevalla menestyksellä... toisinaan jopa 3 tai 4 h jaksoissa.

Äijä kasvaa melkosta vauhtia, ainakin "the baby whisperer" eli neuvola-tätin mukaan. On se hyvä että tämä tunnin välein ruokkiminen tuottaa tulosta, sillä jos se ei sitä tekisi, hyppäisin ikkunasta... vitsi vitsi.

Järkyttävää oppia taas lisää elämän realiteetteja: tiesittekö että haikara ei todellakaan tuonut mitään kapaloitua palleroa ovelle, sen maailmaan saapumiseen ei liittynyt millään lailla siipikarjaan.... imettäminen ei tapahdukaan niin kuin tv:ssä ja niissä neitseellisissa kuvissa jossa äiti hymyillen imettää lastaan... myth busted. Niin ja se aah niin ihana vauvan tuoksu mistä kaikki jokeltaa.... on oikeasti maito-spuglun ja -paskan sekoitusta...  että taas on meitsyä huijattu. Mää ihan aattelin että haikara lennättää meille pienen pojan jota mää sitten täällä hehkeänä ja hymyillen imettelen ja nuuhkin ihanalta tuoksuvaa rakkauden hedelmää...

Sillä uhalla että tätä lukee joku joka ei tunne minua tai mun kirjoittelutapaa, niin tämä on sitten kaikki SARKASMIA JA VITSIÄ. Mää kun luulin että koiranmaailmassa ollaan kärkkäitä toisten tavoista kouluttaa, ruokkia ja harrastaa... tää vauva-touhuu tuntuu vielä astetta kiihkeämmältä. En siis ota kantaa mihinkään, kunhan heitän huulta, älkää alkako jeesustella taikka muutakaan. Eikä tarvitse pelätä, kyllä täällä iloitaan pienistä hymyistä, röyhyistä ja niistä 3 h yöunista sekä ihmetellään meidän ihmeellistä aikaansaannosta.

Aituli ottaa jo ihanan lungisti nää hommat. Oikeastaan nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Aida on kuin viilipytty ja Urpo tahtoo actionia. Aituli tunkee pienen miehen lähelle ja haluaa osansa lämpöpatterista. Se ei ole moksiskaan jos pieni jalka nakkaa epähuomiossa turpaan tai desibelitaso nousee korvan vieressä. Urpo taasen haluaisi, tavalleen uskollisena, kovasti tunkea kielensä Patruunan sieraimeen ja sitä täällä yritämme kaikin keinoin estellä. Kun ipana pitää meteliä tai kitisee, niin Upista näkee että sillä välillä syttyy pieni "saalismoodi". Muutamana kertana se on seurannut vähän turhan hanakasti huutavan lapsen hyssyttelyä, jopa yrittänyt hyppiä sylitasolle, joka minua henkilökohtaisesti pelottaa aika paljon. Mun tai Teron sylin tasolle se ei yritä hyppiä tai tavoitella poikaa mitenkään sillä se tietää että kohta "sattuu Urpoa leukaan", mutta sitten kun vieraat pitävät sylissä pitää olla erittäin tarkkana. Urpo on kuitenkin vain innokkaan kiinnostunut eli mistään vakavasta ei ole kyse.

Lisäksi Upi on sitä mieltä että se on ihan ok hypätä rattaisiin :). Kaksi kertaa olen sen rattaista yllättänyt. Onneksi kummallakaan kerralla siellä ei ollut muita. Ekalla kerralla olin niin tyrmistynyt että vain nauroin. Siellä se tönötti kuomun alla kuin se olisi itsestään selvää että Pernon Kuningashan sinne rattaisiin kuuluu.... tokalla kerralla tajusin asian vakavuuden ja urpo läks niska-perse-otteella rattaista. Voin taata että jos kolmannen kerran yrittää niin sitten teen sen niin selväksi että neljättä ei tule, ikinä. Upi aloitti tämän harrastuksen aikoinaan Aadan kanssa, se hyppäs rattaisiin antamaan Aadalle suukon... oishan sen jo silloin tietty voinu kitkeä pois...

Vaunulenkillä ollaan pari kertaa käyty. Hyökkäysvaunua pystyy hienosti hyödyntämään ohituksissa. Urpo on ilmiömäinen lenkeillä ja kulkee vaunun vierellä niin kuin se olisi sitä aina tehnyt. Aida moheltaa, mutta onneksi ottaa opikseen nopeeta että vaunun alle ei kannata itseään tunkea.

Kuvia olis koirista ja kersasta vaikka ja kuinka, mutta en jaksa siirtää niitä koneelle, saatika käsitellä  kuten yllä olevasta tummasta kuvasta voi päätellä. Blogin päivittäminen on arjenluksusta, omaa aikaa, vailla minkään sortin patruunaa telakoituna ruokarauhasiin. Tänään yritän hemmotella itseäni menemällä yksin koirien kanssa lenkille... aiemmin siis velvollisuus, nykyisin etuoikeus ;).

Näihin tunnelmiin.

-Kaisa

Erittäin hyvää uutta vuotta kaikille, sikäli mikäli kukaan tänne enää eksyilee ;).

Älkää huoliko koirat voi oikein hyvin. Aidakin on edelleen hengissä, heh. Puolen vuoden päivitystaukoon mahtuu monenlaista. Kaikkea en jaksa kirjoitella eikä ole tarviskaan.

Marraskuun alussa Urpo siirtyi neppari-palli jengiin. Tilattiin Upille hammaskivenpoisto ja siitä se ajatus sitten lähti. Päätettiin ottaa sellainen kokonaisvaltainen kivien poisto-operaatio. Sinäänsä Urpon kohdalla on aivan sama onko sillä pallit vai ei. Se ei ole juurikaan muuttunut. Tyttöjen perään haikailu vähentynyt ja Aidan juoksut se kesti kuin mies astumatta kertaakaan. Kyllä oli helppoa.

Aidahan on se joka eniten hyötyisi leikkauksesta ja näin tullaan kyllä tekemään. Sillä loppui juoksut jouluna ja nyt odotellaan se valeraskaus vielä ja sitten Aidakin saa helpotusta elämäänsä. Joka juoksu pahentaa "oireita" ja totta puhuen minä en kestä niitä sen enempää kuin koira itsekään.

Joulusta puheenollen toivottavasti kaikki oli kilttejä ja sai paljon lahjoja. Me oltiin Teron kanssa erityisen kilttejä viime vuonna sillä....

... meille syntyi poika 24.12.2011. Pernon Patruuna a.k.a. "Jesus" Laitinen painoi syntyessään 3650 g, ja oli pitkän huiskea 54 cm.

Ei me siis täällä olla vain laiskoteltu ;).

Joulu siis meni näissä tunnelmissa ja synnytys suoritettiin pitkän kaavan mukaan. Jos joku ei saanut meiltä tekstiviestiä niin voi syyttää Tapani-myrskyä. Nimittäin osa viesteistä ei mennyt koskaan perille. Osalle unohdin laittaa ja osan heittelin ihan mihin numeroon sattuu, se menee väsymyksen ja kipulääkkeiden piikkiin.

Joku pyysi joskus nähdä mahakuvia, joten tässä vielä yksi sellainen: suojatkaa silmänne raskauden hehkulta ;)

Koirat ovat vastaanottaneet "Patruunan" kohtuu hyvin. Urpo innokkaasti ja Aida stressaten. Upi rauhottui heti ja eikä ollut moksiskaan. Se on kyllä mahtava elukka. Aidalla tällaiset asiat ottavat oman aikansa, mutta sekin on jo alkanut ottaa rennommin. Kovin ovat kiinnostuneita, Urpo jopa loikkasi rattaisiin tutkimusmatkalle kun silmä vältti. Onneksi rattaissa ei ollut ketään. Jonkin verran Urpossa on huomattavissa vahti-viettisyyttä pientä miestä kohtaan. Pitänee kitkeä se pois alkuunsa.

Urpo yrittää säädellä Aidaa ja ekana päivänä tulikin tappelu ja piskit piti erotella. Ei mikään iso juttu. Aida vähän mohelsi liikaa ja Urpo anto sille turpaan. Sen jälkeen kaikki oli taas ennallaan. Ymmärrettäväähän tuo, aikamoinen muutos. Siis meille kaikille.

- Pernon MILF

Ei saatana, ei tästä mitään tule.... On se ihme jos Aida näkee 4 vuotissyntymäpäiväänsä tällä menolla.

Oltiin perjantaina menossa viettämään juhannusta mökille. Kaikki kamat oli jo paatissa ja mulla sekä koirilla pelastusliivit päällä kun sain ajatuksen että "pissatampa ne vielä tuossa penkalla".... näin että maassa oli jotain ja Aitulihan mennä mohelsi haistamaan ja tökkäsi kuononsa alas... sitten kuului kiljahdus ja katsoin Aidan kuonon mukana nuosee kyy...

Ensimmäinen reaktio oli kirota kuin pahamaineinen rekkamies. Tero yritti löytää vielä kyyn että se olis puoshaalla opettanu sille tapoja, mutta se pääsi karkuun.

Ei muuta kuin piski autoon ja kaasupohjaan. Täyttä varmuutta ei ollut että oliko kyseessä kyy vai rantakäärme, mutta lähettiin silti ja vauhdilla. Soitin matkalta ja selvittelin kuka ja missä sillä alueella päivystää, sitten piti ottaa puhelinnumeroja ylös ja ajaa samalla pientä mökkitietä kohti sivilisaatiota. Sain kiinni lähimmän päivystävän elukkalääkärin ja näpyttelin navigaattoriin Mynämäen osoitteen.

Matkalla jouduin pysähtymään katsomaan miltä koira näyttää kun lääkäri tiedusteli. Naama lähti turpoomaan perinteisesti kyyn pureman jäljiltä, koiran naama alko turvota muodottamaksi. Kuono, posket ja kaula. Aida muistutti pitpullia ja myöhemmin kun heltta ilmestyi niin myös aavistuksen lehmää...

Piski nesteytykseen ja kipulääkkeet kehiin. Sitten takaisin Turkuun hakemaan reseptilääkkeet ja takaisin mökkirantaan. Siinähän sitä kelpasi vietellä 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Suurin lahja luonnollisesti oli se että Aida saatiin kuntoon. Kipeä se on vieläkin koska se yritti purra Teroa eilen illalla.... mikä on hyvin hyvin epätyypillistä käytöstä. Täytyy varata aika Vettorista jotta voidaan tehä jälkitutkimukset.

Olkaapa ihmiset varovaisia, kyyt ovat liikkeellä. Ja koira kiireen vilkkaa nesteytykseen, sitä kyytablettia ei kuulu antaa jos ei allerginen oire sitä vaadi. Nesteytys on kaiken a ja o, ja sitten kipulääkkeet. Piskin vatsa voi myös mennä sekaisin sillä kyyn myrkky vaikuttaa vatsan limakalvoihin asti.

Lupaan ja vannon että seuraava blogikirjoitus on jotain iloista ja ihanaa ;). Ja Heljälle terveisiä, mää en näille luonnonotuksille voi mitään, mutta parhaani teen että Aida säilyy keskuudessamme. Ehkä tässä nyt olisi sitten meidän perheen läheltä piti -tilanteet tältä vuodelta. Eiks joo.

-Kaisa

Niin... mistä sitä aloittaisi...

Oltiin mökillä viikonloppuna. Sunnuntai päivällä päästettiin Aida juoksentelemaan vapaana meidän kanssa pihaan, niin kuin aina kun ollaan pihalla. Lähettiin rantsua kohti ja kerittiin olemaan siellä noin minuutti kun Aida huomasi kaukana ulapalla lipuvan joutsenen.... arvaatteko mikä pelastusoperaatio tästä seurasi?

Sinne lähti Aituli. Tero säntäs perään ja kaatui rantakalliolle loukaten jalkansa, Aituli kääntyi aavistuksen ja Tero yritti vettä roiskimalla kiinnittää sen huomion ja saada sen takas rantaan, mutta ei, natiainen oli lukinnut sen joutsenen tähtäimeensä. Sinne lähti, ulapalle. En ehtiny ku kerran rääkäistä surullisesti "Tero" ja jumankauta Laitinen lähti ku hauki rannasta. Weissmuller eat your heart out. Tosin kovasta yrityksestä huolimatta, ei saanut LochNessietä kiinni. Tero jaksoi yllättävän pitkään rykiä sen perässä ja rannasta katsottuna näytti että se saa sen kiinni, mutta voimathan siinä ehtyi...

Ite jäin rannalle ruikuttamaan että pitääkö mun todella katsella kun jompikumpi hukkuu. Onneks Heebo herätti mut syöksyessään veteen huutamalla "ota vene". En edes muista miten pääsin laiturille, koska vanha laituri oli jo osittain purettu. Perä- ja keulaköydet auki. Paniikissa en millään saanut airojen rautatappia kannakkeeseen. Piti ottaa itseä niskasta kiinni että kukaan ei pelastu jos en rauhotu. Sain airot paikalleen mutta en päässyt laiturista irti... onneksi veneessä oli kunnon puoshaka jolla työnsin veneen vapaaksi laiturista. Tajusin siinä tiimellyksessä ottaa pelastusrenkaankin irti valmiiksi, melkein 30 vuotta olen paateissa pyörinyt ja kertaakaan sitä ei ole oikeasti tarvittu. Sitä pystyy näköjään yllättävän loogisesti toimimaan hätätilanteessa, vaikka tekisi vaan mieli käpertyä palloksi ja alkaa itkeä.

Soudin todennäköisesti saariston ennätysajan, muistan vain kuinka kurkkuun sattui kun huohotin mutta rykäsyin vedin paattia eteenpäin kokoajan pälyillen kauemmaksi uivaa koiraa ja sitä että milloin se menee pinnan alle. Ohitin Teron joka oli voimat loppuneen jäänyt harjoittelemaan kuviokelluntaa. Näin että Tero selviää kyllä joten en vielä heittänyt pelastusrengasta vaan säästin sitä itelleni sillä uhalla että jos koiran pää painuu pinnan alle heitän renkaan veteen ja hyppään koiran perään. Ehdin jo miettiä soutumatkalla että saako koiran noukittua puoshaalla ylös, kertasin mielessäni myös miten koiralle annetaan tekohengitystä... ja sitten ehdin jo miettiä että kelluuko kuollut koira....aivan kamalia ajatuksia.

Näin kuinka Aidan uintivauhti hidastui kun pääsin lähemmäksi. Helvetti että pelotti ettei se jaksa. Kutsua lirkuttelin sitä ja Aida kääntyi. Luojan kiitos se ei pelännyt venettä vaan lähti tulemaan kohti. Päätiin että vedän sen mistä tahansa raajasta veneeseen, aivan sama kunhan saan koirasta otteen. Joku ihme vaisto kertoi toimia oikein ja tiesin että niin kiikkerässä paatissa ei voi molempia käsiä laittaa reunan yli... joten kyyristyin saadakseni painopisteen alas ja toisella kädellä koukkasin laidan yli. Sain otteen koiran niskasta ja sillä hetkellä Aida heitti veltoksi. 8 kiloa märkää ja velttona roikkuvaa koiraa ei noussutkaan paattiin ekalla yrityksellä vaan mun piti hetki sitä heijata että sain paremman otteen. Sitten vaan jollain ihmeen voimalla nostin sen koiran yhdellä kädellä veneeseen... Sen jälkeen Tero huuteli jotain, en muista mitä. Siitä tajusin että sille pitää heittää pelastusrengas. Tero ei lähtenytkään uimaan takaisin rantaan vaan oli jäänyt vähän matkan päähän siltä varalta jos paatti kaatuu kun yritän nostaa koiran veneeseen.

Aida yritti Teron luo veneestä joten tein keulaköydestä silmukan jolla hirtin piskin paattiin kiinni. Tero lipui hiljaa rantaan pelastusrenkaan kannattelemana, sen oli pakko loukaantuneella kintullansa tulla ottamaan meidän vastaan laituriin koska mun jalat ja kädet oli niin hapoilla ja tärisi adrenaliinista että en pystynyt seisomaan.

Kun Aida saatiin mökkiin sisälle, päästin järkyttävän lällän ja istuin rappusille.... aivan hirveetä pelätä noin paljon.

Putsattiin Teron jalka, johon tuli ihan näppärän kokoinen palkeenkieli, lääkäriin se menee tänään varmuuden vuoksi. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Sitä ajattelee hellejakson aikana että koiraa on kiva uittaa kun se jäähdyttää, tosiasiassa uiminen on piskille aika rankkaa. Puolen tunnin uinti vastaa 1,5 h juoksulenkkiä. Aidalla on hyvä kunto, siksi se jaksaa uida noin pitkään ja noin nopeasti. Mutta sen ilmeestä näki kun se lähti tulemaan kohti venettä että rantaan asti ei olisi enää jaksanut. Luojan kiitos me tajuttiin heti toimia.

Olkaapa ihmiset varovaisia vesillä.

Koittakaapa ottaa selkoa tuosta otsikosta, HAH. Joo kyllä tää virhepisteillä palkintopallille pääsy on NIIN nähty juttu. Tässä vaiheessa siis ottaisi mielummin 5. sijan ja nollan kuin 5 virhettä ja 3. sijan....

Niin siis oltiin Raumalla kisaamassa. Ja molemmilta radoilta 5 virhettä keppien sisäänmenosta.... voihan-liuta-toistaan-rumempia-kirosanoja...

Vielä kaksi kuukautta sitten koirani suoritti kauniisti kepit, haki sisäänmenon ihan ok ja suoritti loppuun. Mitenköhän mää olen tällaisen saanut aikaiseksi? Treeneissä Aida on jättänyt pujottelematta 2 viimistä keppiä ja pelkäsin että se tekee sen kisoissakin, mutta eihän se sitä tehnyt vaan sössin ne pirun sisäänmenot ihan itse. Olis vaan pitänyt antaa tilaa koiralle suorittaa. Oottakaa vaan kun näätte ne videot, voidaan kaikki itkeä sitten yhdessä.

Nää Rauman radat oli sellaiset että mun olis kuulunu tehdä niistä nollat. Ihan ilman mitään omakehuja tai pissapäisyyttä, mun ohjausvalinnat oli hyviä, koira irtosi ja toimi hyvin... voisin purra itseäni nilkkaan näiden ratojen sössimisestä. Molemmilla radoilla meidän etenemisaika oli nopeampi kuin 1. ja 2. tulleilla.... sinäänsä nopeudellahan ei ole merkitystä jos et saa puhdasta ratasuoritusta. Niin se vaan ikävä kyllä on.

No nyt tiedetään mitä meidän pitää treenata. Kepit pitää saada luotettavammaksi ja sisäänmenoja pitää treenailla oikein urakalla.

Positiivisesti kun pitää ajatella niin onhan se kolmas sija ihan kiva. Pääsee palkintopallille ja saa kivoja ja hienoja palkintoja. Aidan kanssa netottiin leluilla kyllä kisamaksut takaisin :D. Tosi näppäriä leluja täytyy kyllä sanoa. Laadukkaita. Sain ekasta kisasta koirahieronta-kirjan ja sellaisen kunnon frisbeen. Frisbeetä heittelemällä saa muuten uusia ulottuvuuksia lämmittelyyn ja jäähdyttelyynkin. Tokasta kisasta luita, namuja ja ison wubba kongin. Kyllä meitin kelpaa!

Rauman käyttö- ja seurakoira ry:n kenttä oli tosi kiva. Pohja oli hyvä ja paikka oli rauhallinen. Täytyy mennä toistekin.

Kisojen jälkeen uuvutettiin vielä Urpo ja kotona makoili sunnuntaina kaksi ihanan väsynyttä parsonia. Ne spuunitti eli lusikoi eli nukkui lusikka-asennossa sohvalla. Jännää että Urpo hakeutuu Aidan viekkuun. Vähän leveempi sohva niin minä olisin mahtunut spuunitukseen jatkoksi.

-Kaisa -

En tiiä mikä mua vaivaa kun saan kauheet kiksit mainoksista nykyään...

Volkkarin Darth Vader mainos sai mut ihan hysteerisesti sekoamaan kun näin sen ekan kerran. En tiiä mikä muhun meni mutta en saanut hekotusta loppumaan millään ihan vedet tuli silmiin. Koiratkin sekosi mun hekottamisesta, Urpo alkoi julistaa maailman loppua ja Aida yritti piehtaroida mun päällä...

Joku tässä mainoksessa vaan on niin hauskaa... tietty se edellyttää sellaista yleissivistystä että on nähnyt Star Wars elokuvia ja tietää mikä on Darth Vader. Ja kyllä, on ihmisiä jotka eivät ole koskaan nähnyt Star Warsia.... he eivät ymmärrä Wookie-vitsejä, taikka Hans Solo-vertauksia, taikka kaikkea pervoa mitä voi keksiä Prinsessa Leiasta ja sen kampauksesta ;).

Ihan hysteerinen juttu minusta.Tuo pikkupoika on niin tosissaan asiansa kanssa.

Sitten seuraava mainos, jonka uhriksi heittäydyn minä viikonpäivänä tahansa...

Haluan kiittää Dressmanniä ja etenkin heidän mainonan ja markkinoinnin loistavaa työtä.

Kun tämä Rollareiden musiikilla höystetty ensimmäinen t-paita mainos tuli ulos telkusta, olin sanaton. Miten voikaan t-paidassa hidastetusti keekoilevat miehet näyttää niin hyvältä? Todella toimiva mainos, heti mietin miltä Tero näyttäisi rollari-paidassa... ja sen jälkeen mietin erilaisia pakotuskeinoja jolla sen saisi pitämään tuollaita paitaa päällään... en ole vielä tätä dilemmaa ratkaissut.

En tiedä onko tämä enää viisasta myöntää (milloin en olisi hölmöyttäni julkisesti toitottanut), mutta katsoin erästä ohjelmaa tallennettuna ja mainostauolla eteen pöllähti tämä mainos, tosin sanoen liuta komeita miehiä t-paidoissa, niin elämäni ensimmäisen kerran kelasin mainoksen alkuun ja katsoin sen uudelleen. Kuinka monta mainosta sinä kehtaat myöntää katsoneesi nauhalta ja kelanneesi alkuun jotta voit tillottaa sen uudelleen?

Long live the material world and all the brilliant advertising it brings!

- Kaisa -

.... ei sitten yhtään mitään.

Aidan juoksut on lusittu. Yritettiin pitää molemmat saman katon alla koko aika, mutta ei mulla hermo riittäny. Urpo tumputti kaiken mikä eteen tuli. Siltä piti häkistäkin ottaa alustat ja muut pois kun se niin kiihkeästi yritti lisääntyä niiden kanssa. Viiminen niitti oli se kun Tero lähti niiden kanssa lenkille ja Aituli oli käynyt kyhäämään numero kakkosta, niin Urpo koki tilaisuutensa koittaneen ja hyppäs selkään...  Pikasoitto Pia's Dreamdogsiin ja Urpo hoitoon. Siellä se sitten lusi agileiriin asti ja Tero kävi hakemassa sen sopivasti lauantain treeneihin.

Urpo tahtois vaan vähän rakastaa naista... voiko siitä pientä miestä syyttää?

"I just want to make sweet love to you."

Aituri oli virtaa täynnä agileirillä kun sen kanssa ei oltu tehty mitään kolmeen viikkoon. Lauantain treeneistä sain paljon uutta ja paljon irti. Mun mielestä Teemu Linna oli mukava ja opettavainen kouluttaja, näytti sillä olevan ihan hyvä huumorintajukin. Ihan ku se Teemu olis oikein innostunut siitä että tajusin mitä se mulle opetti ja pystyin sen jopa ymmärtämään ja suorittamaan. Itse innostuin siitä että pystyin saamaan kouluttajan innostumaan.... kyllä me kaikki oltiin sitten intopiukeena. En voi muuta kuin suositella herraa lämpimästi. Odotin sunnuntain Niinun treenejä suorastaan malttamattomana. Mutta kun meidän vuoro tuli, Aida ei toiminutkaan :(. Sitä sai vetää perässä, se jäi haistelemaan kesken radan suorituksen ja uhkas käydä muiluttamassa liian lähelle tullutta seuraavaa treenaajaa. Ihan rehellisesti sanottuna suorastaan vitutti tuo juttu. En tienny oisko saanu raivarin vaiko päästänyt lällän. Niinukin kysyi että onko sen vauhti normaalisti tällaista? NO EI OLE. Mutta minkäs teet, se on elukka eikä urheiluväline.

Sitten heti seuraavissa viikkotreeneissä sama homma jatkui. Piskiä ei ois voinu vähempää kiinnostaa mikään. Kontaktia se ei ottanut, keppejä se ei pujotellu, puomia se ei halunnu tehä, hyppyvälit se lönkytteli.... ihan hirveetä treenata kun tilanne on tämä. Juoksujen jälkipyykkiä? Kyllä mun pitäs jo tietää että se on juoksujen jälkeen tällainen. En tiiä, sanoisin että ehkä myös motivaatio-ongelma.

Käytiin perjantaina hallilla tekemässä yksittäisiä esteitä ja pääpointti oli palkata koiraa niin maan perkeleesti ja saada paljon onnistumisia. Alkoi vauhtia ja suoritusta tulla kun koira sai jatkuvalla syötöllä palkkaa. Kyllä se vaan on niin että ATT:n viikkotreeneissä on liikaa rataa ja minä en ole ymmärtänyt että koiraa pitää palkata paljon paljon paljon enemmän. Tästä lähin palkkaan koiraa muutaman esteen välein vaikka se tarkoittaisi että en ehdi koko rataa treeneissä menemään.

Ja teille jotka siellä ruudun takana kauhistelette että koiralla on varmasti jotain kamalaa vikaa fysiikassa, niin olen itse sitä hieronut ja venytellyt sekä koira on ollut paljon levossa. Sen liikkeissä ei ole tapahtunut muutoksia ja fysioterapia on varattuna ja homma hoidossa, joten voitte ottaa sormen Layserin Speed Dial napilta pois. En usko että siitä on nyt kyse. Aida on vain yksinkertaisesti nainen joka neuvottelee työpanoksestaan ;).

Mitään hirveetä stressiä Dillis (rakkaalla lapsella on monta nimeä) ei ole asiasta ottanut. Kuten yllä olevasta kuvasta näkee.

Mitäs muuta? Ostin uuden kännykän, kadotin vanhoja numeroita enkä osaa käyttää sitä kunnolla. Mun edellinen kännykkä oli vuosimallia 2006. Gigantin myyjä naureskeli kun kerroin että minulla on vielä alkuperäinen sim-kortti vuodelta 1997 ja kalusto uusittu 2006. Mää en ole niitä ihmisiä jotka jaksaa puolen vuoden välein vaihtaa operaattoria ja puhelinta. Taikka ottaa ylimääräisiä liittymiä jotta saa halvemmalla helvetin kalliita puhelimia. Mää en jotenkin jaksa kuluttaa aikaani tuohon, enkä jaksa keskittyä siihen että mitä minuutteja saan miltäkin palveluntarjoajalta.

Ihan sama juttu Facebookin kanssa. En jaksa opetella sitä. En jaksa käyttää aikaani siihen. Olen siis yksinkertaisesti laiska. Meitsy sitten harppaa aina isomman askeleen kerralla. Eli kun edellisellä puhelimella pystyi puhumaan, tekstaamaan ja ottamaan kuvia, niin nykyisellä kaiken tuon lisäksi pääsee nettiin Wlanilla, voi tarkistaa sähköpostit, ottaa parempia kuvia, kuunnella hirveitä määriä musiikkia yms. Ja kosketusnäyttökin pitää olla, se on vissiin nyt sitten kuuminta hottia... jokaisella purkkaajauhavalla teiniperseellä pitää olla kosketusnäyttö, minä mukaan lukien.

Aivan sama mulle, arvatkaa mikä on oikeesti mun puhelimen tärkein ominaisuus? Se on PINKKI! Lainatakseni Eveä agileiriltä, pinkki on uusi musta ;). Multa enää puuttuu pinkit hai-saappaat ja meitsy on kävelevä fashion statement.

- Kaisa -

No tulihan ne juoksut sieltä. Kyllä se pitäs jo tietää kun koira alkaa käyttäytyä kuin ääliö että jostainhan se johtuu. Aida on ollut niin raivostuttava lenkeillä että ollaan käyty vallan erikseen sen kanssa ulkona. Sunnuntaina kävi virpojia ja mietittiin että karkkien loputtua että annetaan Aida seuraavalle pääsiäisnoidalle....ovelle ei saapunut muita pahaa aavistamattomia virpojia... my evil plan did not succeed.

Ei vaineskaa vitsi vitsi, kiva koirahan se....hormoonineen kaikkineen...

No nyt saa sitten jättää hyvästit nollajahdille pääsiäisenä, eli 25.4. kisat jää väliin.Tuleehan noita. Sitä paitsi Aidalle tekee hyvää pieni tauko. Se hyvä puoli nartussa on harrastuskoirana, sille tulee automaattisia taukoja juoksujen takia. Eli jos omistaja ei itse tajua välillä pitää breikkiä, luonto hoitaa tämänkin homman. Mulla ei sinäänsä edelleenkään ole mikään kiire mihinkään. Suurimmat tavoitteet on jo täytetty, eli kisaura aloitettu ja yksi nolla saavutettu. Ykkösissä on hyvä olla, minä tykkään. Vielä ei tartte "painia isojen poikien liigassa".

Nyt ehdin ihan rauhassa käyttää koiran hierojalla tai fyssarilla. Se saa olla levossa. Ainut mitä aattelin tehä on lyhykäisiä raviharjoituksia polkupyörällä, jos siis mun hermo kestää ton apinan kanssa. Urpohan juoksee pyörän vierellä nätisti, terhakkaasti, itsevarmasti ja kauniisti ravaten.... Aida ei. No harjoitus tekee mestarin ;).

Juoksut on loppusuoralla siten että ehkä agilityleiri on vielä pelastettu. Kyllä olis perin harmittavaista jos en pääsisi oman koiran kanssa treenaamaan leirille. Menee kyllä aika hilkulle, katsotaan kuinka käy. Ehkä Urpo "The Ovulaatio Testi" kertoo meillä tilanteen kolmen viikon päästä.

Tulin kotiin töistä eilen ja katsoin Urpon ilmettä ja käytöstä, kysyin heti Heebolta että onko tippoja näkyny? No 5 minuuttia ehdin sohvalla istua kun se tippa löytyi.

- Kaisa -

Upi ja Aida olivat silmätarkastuksessa. Kaikki kunnossa. Voi miten ihanaa!

Einola-Koponen huomasi viime vuonna Upilla toisessa silmäluomessa pienen karvan alun ja mainitsi että saattas olla ylimääräinen silmäripsi. Tarkotus oli että seurataan alkaako koira siristellä tai räpytellä silmää. Tässä tarkastuksessa sitäkään ei enää ollut. Upi ei ole myöskään siristellyt silmiään taikka muutakaan. Että siltäkin osin kaikki oli kunnossa. Upi on kyllä harvinaisen terve koira. En muista että sillä olisi ollut koskaan silmätulehduksia, anaalitulehduksia taikka korvatulehduksia (ehkä yksi korvatulehdus joskus pentuna). Mikä on luonnollisesti tosi kiva juttu.

Aidalla on ollut vähän anaalivaivaa toisinaan, mutta nyt sekin näyttää olevan selätetty (kop kop) ja koira on ollut vapaa tuosta vaivasta. Nyt sillä on painokin taas pysynyt 8,5 kg ilman suurempaa temppuilua. Viimeksi kun sillä oli takapuolivaivoja niin sillä lähti painokin laskemaan. Mää luulen että Aituli reagoi pakkasjaksoon tällä tavoin, koska sillä oli viime talvenakin vastaavaa. Aidalla myös tassujen anturat kuivui paljon helpommin kuin Upilla. Toki täytyy muistaa että agilityn myötä Aidan liikkuminen ja tassujen rasitus on tietty vähän erilaista.

Lekurin kanssa kun juttelin niin mainitsin että olen aatellut tarkastuttaa koirat vuoden välein. Mikä on ihan hyvä juttu kun niiden kanssa harrastellaan ja muutenkin. Meillä kun niitä kuitenkin on VAIN kaksi, niin ei se rahapussia nyt niin purista tarkastuttaa niitä. Juuri oli kuulemma selvinnyt tapaus, jossa erään koiran käytös oli muuttunut ja selviteltiin mikä voisi olla vialla. Heti kun silmät oli katsottu selvisi syy käytökseen.

Kyllä noissa peilauksissa kannattaa käydä. Turussa ollaan etuoikeutettuja kun on niin mukavat lekuritkin.

- Kaisa -

No niin nyt kun on saatu kusi päänupissa vähän laskemaan tosta ekasta aginollasta, niin voi taas kirjotella jotain muutakin.... ;)

Ai että on ihanaa kun kevät tulee. Tässä varmoja kevääntuloesimerkkejä:

• Urpo sekoilee narttujen juoksuista....
• Aida sekoilee kottaraisista......
• Sekä Herra Rukkanen että Neiti Lampunvarjostin sekoavat molemmat pupujusseista....
• Minä mietin erilaisia tapoja riistää hengen sekä kottaraisilta että pupujusseilta...
• Koiranpaska-keskustelut herää henkiin ja minullakin on aiheeseen kanta....
• Moottoripyöriä liikkuu enemmän ja enemmän teillä.....
• Työmaalla on hirveä härdelli jokainen Busa-kuski saapuu uusimaan takanakkiaan....
• Kovaääniset joka-pojan-Derbi Sendat ovat pikkupoikien toimesta kaivettu varastosta esille ja niillä leikitään ja väistellään vihaisia täti-ihmisiä....
• Aidan perseen tarkkailu on saanut jo ihan uusia ulottuvuuksia, missä helvetissä ne juoksut viipyy.....
• Kalenteri täytyy, aika ei riitä, sukulaiset unohtaa miltä minä näytän, kummilapsetkin iskevät murrosikään ennen kuin ehdin niitä kaikki nähdä....

Vali vali vali, ei maar sentäs. Kyllä kevät on ihanaa aikaa. Päivät pitenee, aurinko pilkistelee ja lämmittää. Tulee liikuttua ulkona enemmän, ihanaahan se pääosin on.

Kevät on lupaus kesästä. Ihanaa kun ei tarvitse skitsoilla agitreeneissä että on koiran alusta tarpeeksi lämmin. Ei tartte tutkia tassuja että halkeileeko anturat pakkasesta. Piskeille ei tartte pukea takkeja päälle ja itekin voi lähteä vanhoissa kunnon gore-texeissä viipottamaan pitkin Pernon viidakkoa.

Ollaanpa me jo päästetty eka myyräsaaliskin karkuun. On mulla kanssa kaksi "metsästyskoiraa" näytän niille mun jalkojen edestä viipottavan peltomyyrän, se juoksee melkein toisen koiran suuhun ja silti ne ei saanut sitä kiinni. Aida tuohtu tuosta kyllä niin paljon että se repi koko myyrän kolon ja käytävät aivan atomeiksi ja TIETENKIN nieli puolikiloa mutaa siinä ohella. Helvetti että se oli kiukkusen näköinen ämmä, Aida siis. Urpo päivysti parin metrin päässä varauloskäynneillä, mutta siltikään ei myyrää saatu. The Mudy Mole was a slippery little succer...

-Kaisa-